Niin se taas vaan löytyi: innostus tokoiluun. Jonkin aikaa on annettu tokon olla taka-alalla, koska tuntui vain että me molemmat, minä ja Vili, tarvitsisimme vähän taukoa siitä. Mutta nyt, jopa vähän yllättäen, tokoinnostus on taas löytynyt. On ihana huomata miten hyvää tauko on tehnyt. Ne liikkeet, jotka aikaisemmin on aiheuttanut syystä tai toisesta harmaita hiuksia, tuntuu nyt sujuvan mukavasti. En tarkoita, että treenamattomuus olisi avain onneen mutta m eille se antoi jotain uutta käteen. Tauko toi erityisesti lisää motivaatiota harjoitteluun. Aikaisemmin jotkin liikkeet tyssäsivät siihen, ettei Vilillä ollut juurikaan intoa opetella niitä ja minusta oli taas turha yrittää opetaa koiralle jotain , mitä se ei itse h alunnut tehdä. Minusta onkin tärkeää, että molemmat olemme innostuneita siitä mitä yhdessä harrastetaan. Ja onhan se päivänselvää, että oppiminenkin onnistuu silloin parhaiten. Lisäksi me ei oteta tokoilua niin vakavasti, ei esimerkiksi...