Meillä kesät Vili viettää oikeita koiranpäiviä - ovathan kotijoukot lähestulkoon kesäkuusta elokuuhun lomalla ja näin ollen yleensä aina joku on kotona seurana. Nämä koiranpäivät sisältävät arkista hemmottelua; läsnäoloa, pidempiä rapsutushetkiä ja lenkkejä uusilla reiteillä sekä aina jotain erityistä sen kesän omaa luksusta, oli se sitten matkustamista, uuden harrastuksen kokeilua tai vaikka marjareissulle mukaan pääsemistä. Kaikki tällaiset harvinaiset hetket ja retket miellyttävät Viliä.  Viimeksi tänään päivälenkin lomassa kiersimme kuvassa näkyvän ''satumetsän'' kautta. Vili oli täpinöissään, koska tämä lintutornille menevä pitkospuureitti oli täynnä kaikkea kivaa katseltavaa ja haisteltavaa. Myös marjakausi on saanut Vilin innostumaan - mikäpä sen mukavampaa kuin napata muutama mustikka pureskeltavaksi ja jatkaa matkaa. Minusta on hieman huvittavaakin kuinka Vili syö marjoja suoraan puskista. Onko tämä vain Vilin hullunkurinen tapa vai onk

Moni koiranomistaja varmasti samaistuu tähän - kun koiran kanssa on ihmisten ilmoilla, saa vastaantulijoilta vaikka minkälaisia kysymyksiä koirasta. Ja eihän siinä mitään, kiva vain että koirat kiinnostavat ja herättävät ajatuksia. Ajattelin koota tähän muutamia kysymyksiä (mieleen jääneitä, yleisimpiä ja ehkä huvittavimpiakin) - Tykkääkö Vili uida? • Täytyy sanoa, että eipä juurikaan. Vili tykkää kahlailla ja muuten möyriä vedessä, mutta harvoin Vili uimalla ui. Vesi on silti mieluinen paikka, mielellään Vili viettäisi vaikka koko päivän veden äärellä. Täytyy vielä lisätä, että Vili osaa uida ja pariin kertaan tämä taito on ollut kyllä hyödyllinen kun esimerkiksi kerran Vultto tassutteli laiturilla ja katseli taaksensa eikä tajunnut, että laituri päättyy. Sitten olikin uitava nolona takaisin rantaan.... - Onko tämä helppo rotu? • Yleisesti ottaen mielestäni on. Ainahan koirassa on työtä, mutta suomenlapinkoira on hyvin sopeutuvainen, avoin ja ystävällinen, joten ainakin m

Niin se taas vaan löytyi: innostus tokoiluun. Jonkin aikaa on annettu tokon olla taka-alalla, koska tuntui vain että me molemmat, minä ja Vili, tarvitsisimme vähän taukoa siitä. Mutta nyt, jopa vähän yllättäen, tokoinnostus on taas löytynyt. On ihana huomata miten hyvää tauko on tehnyt. Ne liikkeet, jotka aikaisemmin on aiheuttanut syystä tai toisesta harmaita hiuksia, tuntuu nyt sujuvan mukavasti. En tarkoita, että treenamattomuus olisi avain onneen mutta m eille se antoi jotain uutta käteen. Tauko toi erityisesti lisää motivaatiota harjoitteluun. Aikaisemmin jotkin liikkeet tyssäsivät siihen, ettei Vilillä ollut juurikaan intoa opetella niitä  ja minusta oli taas turha yrittää opetaa koiralle jotain , mitä se ei itse h alunnut tehdä.  Minusta onkin tärkeää, että molemmat olemme innostuneita siitä mitä yhdessä harrastetaan. Ja onhan se päivänselvää, että oppiminenkin onnistuu silloin parhaiten. Lisäksi me ei oteta tokoilua niin vakavasti, ei esimerkiksi olla kil