Koiran kuvaaminen - ihan helppoa vai oikeasti vaativaa?





Tänään Vilin kanssa pihalla vain oleillessa; aurinkoa ottaessa ja koiraa rapsutellessa tuli idea ottaa pitkästä aikaa Vilistä kunnolla kuvia. Tällä ''kunnolla'' tarkoitan siis kuvaamista järjestelmäkameralla. Nykyisin kun tulee otettua suurin osa kuvista kännykällä hetkenmielijohteesta, pikaisesti, jostakin kivasta paikasta tai vaikka huvittavasta tilanteesta, sen sijaan että ottaisi kameran käteen ja lähtisi tositarkoituksella kuvamaan koiraa.

Olin tänään kuitenkin kuvaamassa koiran kanssa kaksin, joten se toi oman lisämausteen kuvaustuokioon. Kuvat kuvattuani olin tyytyväinen, vaikka kaikista helpointa hyvien kuvien saaminen ei ollutkaan. Ajattelin, että kuvat onnistuivat, koskaVili pysyi koko kuvaamisajan kohtuullisen kiinnostuneena ja sää oli mitä parhain kuvaamiseen. Harvoin näin käy samalla kertaa, joten kuvat eivät voineet epäonnistua!!




Mutta... Kun siirsin kuvat koneelle ja aloin niitä paremmin tarkastelemaan, alkoi innostukseni hiipumaan. Lähes mikään kuva ei ollut onnistunut, kun kuvat olivatkin tärähtäneitä, epätarkkoja,  rajaukset olivat pielessä ja koiran katse jonnekin ihan muualle kuin pitäisi.



Löytyi sieltä kuitenkin muutama ihan kelvollinenkin kuva ja toisaalta, tarvitseeko kuvien olla aina täydellisiä? Koirien kanssa sattuu ja tapahtuu, joten miksei se voisi välittyä kuvissakin. Ja eikös parhaita kuvia ole sellaiset, joiden takana on jokin tarina tai niitä kuvia, jotka on otettu ihan yllättäen ja ovat osoittuneetkin jollakin tapaa erityisiksi.


Olen käynyt joitakin vuosia sitten luennolla koskien koirien kuvaamista. Siellä annettiin monia todella hyödyllisiä kuvaamista auttavia vinkkejä, mutta suurin osa niistä on päässyyt ajansaatossa harmittavasti unohtumaan. Tässä kuitenkin ne vinkit, jotka vielä satun muistamaan.


* Asetu koiran tasolle! Parhaat kuvat tulevat, kun kuvaat koiran tasolta. Usein ihmiset eivät muista tätä ja kuvaavat koiraa liian ylhäältä.

* Etsi kiva sommittelu. Hyödynnä kultaista leikkausta.

* Rajaa kuvaa rohkeasti ja tuo olennainen esille.

* Löydä mielenkiintoinen kuvakulma. Kokeile uusia kuvakulmia ja sellaisia joita epäröit! Alhaalta, ylhäältä, sivulta...

* Etsi uusia kuvausympäristöjä 

* Harjoittele!

Näiden vinkkien lisäksi vielä kaksi omaa vinkkiä. Kuvaaminen sujuu kun sinä ja koira olette virkeitä ja aikaa kuvaamiseen löytyy. Lisäksi ole kärsivällinen ja ota paljon kuvia. Usein kuvia saa ottaa lukuisia ja niistä onnistuneita on ihan muutama.

Tähän loppuun meidän tämän päivän kuvia. Niitä ihan onnistuneita ja myös epäonnistuneita. Ei se kuvaaminen oikeasti mitään rakettitiedettä ole, vaikka välillä siltä saataa tuntua. ;)









                                    













Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Aurinkoisen kesäillan tunnelmia