Päivä Vilin silmin


Tänäaamuna heräsin tutulta vakiopaikaltani, eli eteisen pehmeältä matolta siihen, kun jänis hyppii pihamaallamme. Minun oli ensimmäsenä ehdottomasti komennettava se pois komealla haukahduksella, kun muut eivät jänistä tajunneet. Kummaa on tämmöinen meno, kun ei edes herätä unilta jäniksen hyppimisen...!

Tämän jälkeen silmäilin eteisen korokkeelta vielä pihaamme, koska minuhan tehtävä sitä on vartioida. Kun pihalla ei näkynyt ristin sielua, jatkoin makeita uniani. Jossain vaiheessa minua tultiin kysymään aamupissalle pihalle, mutta käänsin vain kylkeäni. Unethan oli parhaassa vaiheessa!!

Heräsin lopullisesti jossain siinä kymmenen-yhdentoista aikoihin, eli ihan tavalliseen aikaan näin viikonlopuksi.Viikonloppua on siis ne päivät, milloin nuo kaksijalkaiset touhottajat eivät lähde aamuisin mihinkään, vaan koko päivä on pyhitetty minulle - tai niin ainakin minusta pitäisi olla!

Sitten käväisin vesikupillani ja kurkistamassa onko ruokakuppiini kolahtanut mitään herkkua. Kun ne hommat oli hoidettu, oli aika tutkia mitä aamupalapöydässä tapahtui, mutta harmikseni olin herännyt sen verran myöhässä, että koko pöytä oli jo aivan tyhjä!

No, sittenpä ilmoitin istumalla kodinhoitohuoneen oven edessä, että nyt minun olisi aika päästä pihalle. Kun aluksi minun ilmaustani ei huomattu, kävin vielä hakemassa pari leluani kopasta ja kiersin niiden kanssa koko talon. Minä ja leluni haluavat nyt heti ulkotarhaan! Siis NYYT!

Tarhaan pääsin, mutta sitä en vain voi tajuta, miksi en KOSKAAN saa viedä sinne mukanani leluja... Aina vaan sanotaan, että vieppä lelut takaisin koppaan...
Ulkona hoidin minun tärkeää tehtävää, eli sitä pihan vartiointia ja tiellä liikkuvien kontrollointia. Tiedän, ketä tällä tiellä asuu, ja tiedän myös, jos tiellä on liikkunut outoa väkeä. Ja ne jäntät! Täällä niitä on paljon, ja mutta minulta ne saa myös kyytiä. Millainenhan ajokoira minusta tulisi?

Iltapäivän koittaessa porukka pakattiin autoon ja lähdettiin kohti lenkkimaisemia. Minulla on autossa oma kunniapaikkani, takaboxi, missä vain minä saan istuskella. Sieltä mä tutkin aina maisemia ja innokkaasti tervehdin tuttuja, jos satutaan ohikulkemaan. 

Lenkille pääsin tänään metsään. Voi että, tää oli kyllä mun päivän kohokohta! Siis vaan niin mielettömän upeita hajuja jajaja kaikkea kivaa... Ja arvatkaapa mitä? Järjestin illaksi pienen yllätyksen noille kaksijalkaisille. Metsässä oli mahtava haju, ja mä taisin vähän kieriä siinä! Kiva kun turkkiin tarttuu sitä hajua ja saan viedä sitä kotiin matkamuistoksi. Varmasti myös nuo immeiset tykkäävät, olihan se niin hyväntuoksuinen haju.:) 

Lenkiltä kotiuduttua kuitenkin koitti ärsyttävä hetki. Mun tassut puhdistettiin ja samalla minun turkkia pestiin! Ilmeisesti ne ei halunnut sitä hajuja matkamuistoksi kotiin, vaikkakin se oli niin i-h-a-n-a!!

Ilta menikin sitten turkkia kuivatellessa takkatulen loisteessa. Vähän ruokaa ja unia. Ai että!! 

Oliko teillä yhtä kiva päivä? 

- Vili

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit